Kirjoittanut PTP-2014
opiskelijat: Minä, Katsku, Piia, Niko ja Linda
Kuvitelkaa
tilanne, jossa pidätte liikuntaleikkituntia reilusti yli 60 vilkkaalle
afrikkaislapselle. Tilanne voi olla äärimmäisen sekasortoinen, mutta samalla
niin palkitseva molemmille osapuolille.
Kävimme tiistaina the Abraham Kriel Child and Youth Care Center
-nimisessä lastenkodissa Potchefstroomissa ja saimme kokea varauksetonta iloa.
Olimme etukäteen suunnitelleet hyvinkin tarkkaan askelmerkit siitä, mitä
tunnilla tekisimme. Askelmerkit saimme kuitenkin heittää ensimmäisen viiden
minuutin aikana pois, koska lapset olivat niin tohkeissaan ja energisiä.
Selkeän yhteisen kielen puute sekä spontaanisti kasvava ryhmä tekivät
tilanteesta kaikessa hauskuudessaan jopa kaoottisen. Leikkituokioon
suunnittelemamme polttopallot ja eläinviestit osoittautuivatkin liian hankaliksi
toteuttaa. Leikit vaihtuivat perinteisempään viestijuoksenteluun, jossa
liikunnan riemu ylitti sääntöjen tulkitsemisen tärkeyden. Ilon kiljahduksista
päätellen kaikilla oli hauskaa.
Saimme hyvin lämpimän vastaanoton. Lapset tulivat varauksettomasti heti
ensi minuuteilla kiipeämään syliimme, halaamaan ja vilpittömästi tutustumaan
meihin.
Osa innostui tanssimaan ja Katsku
opetti halukkaille muutamia balettiliikkeitä ja hiphopin, lockingin ja housen
perusteita. Toiset halusivat puolestaan pelata fudista ja muutama opetteli
muutamia suomenkielisiä sanoja. Lapset olivat
erittäin lahjakkaita ja innokkaita oppimaan uutta. Jokainen pääsi näyttämään
omia taitojaan ja he esittelivät meille kärrynpyöriä, voltteja, siltoja ja
heidän omia tanssiliikkeitään.
Kävimme viikkoa aikaisemmin tutustumassa lastenkotiin,
jolloin sosiaalityöntekijä Lourens van Nierkerk esitteli meille toimintaa,
tiloja ja taustoja. Lastenkodissa asuu tällä hetkellä kaiken kaikkiaan reilut
220 lasta, joista jokaisella on oma tarinansa. Pääsette heidän omille
nettisivuilleen täältä.
Palkitsevinta
meille oli huomata, kuinka pienillä teoilla voi tehdä merkityksen toisille.
Ilman sen suurempaa pyhäilyä, muistamme taas paremmin, kuinka etuoikeutettuja
olemmekaan.
Kiitämme
kovasti the Abraham Kriel Child and Youth Care Centeriä mahdollisuudesta päästä
viettämään aikaa lasten kanssa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti