Noniin, tässä tulee postausta tavoitteista, niiden
asettamisesta ja saavuttamisesta. Uutta aloittaessa on hyvä tiedostaa ja myös
kunnolla määritellä omat tavoitteet ja toimenpiteet, joilla saavuttaa ne. On
täysin eri asia unelmoida jostakin, kuin tehdä määrätietoisesti myös työtä sen
eteen. Onhan sanottu (Napoleon
Hill), että ”the goal is a dream with a deadline” ja toisaalta ” a dream is just a dream. A goal
is a dream with a plan and a deadline. (Harvey MacKay)–mielestäni tämä
pitää hyvin paikkansa.
Vaikka ei edelleenkään olisi luvannut mitään uutena vuotena,
muutaman tavoitteen asettaminen itselleen tuo elämään mielenkiintoa. Jokaisella
on unelmia, mutta kaikki eivät tee niiden eteen myös töitä, ja siksi ne usein jäävät
vain unelmiksi.
Olen saanut vinkin siitä, millainen on hyvä tavoite, ja
haluan jakaa sen tässä. Tavoite noudattaa niin sanottua SMART-kaavaa, eli on:
S niin kuin
Seikkaperäinen
M niin kuin
Mitattavissa
A niin kuin
Aikaan sidottu
R niin kuin
Realistinen, mutta kuitenkin tarpeeksi korkealla à
aseta rima niin korkealle kuin uskallat
T niin kuin Tosi
itsellesi, tarkoittaen sitä, että kykenet kuvittelemaan tavoitteesi
saavuttamisen, tavoite on mahdollinen Sinun lähtökohdistasi
SMART-kaava on siitä hyvä, että kun tavoitteen osalta on
nämä viisi asiaa mietittynä, ollaan jo hyvin pitkällä matkalla unelmoinnista
toimintaan. Tavoite on itselle selkeänä mielessä, pystyt mittaamaan sitä eli
tiedät, kun se on saavutettu, aikaan sitominen määrittele tekemisen keston,
realistisuus ja todellisuus puolestaan sen, että kykenet myös tavoitteesi
saavuttamaan J
Omat tavoitteeni nyt
Treenitavoiteet vuonna 2014:
1. matalasykkeinen peruskunnon kohotus/rasvanpolttotreeni
è
haluan paremman peruskestävyyskunnon ja
hengästyä hieman hitaammin treeneissä
2. työstökohdat omassa kropassa: ojentajat ja takareidet, nämä
naisilla muutenkin hitaasti treenillä muokattavat alueet
è
tiedän kroppani vahvuusalueet, kuten hartiat ja
hauis, etureidet ja vatsa, jotka ovat itselleni helppoja treenata. Tasapainon
nimissä haluan panostaa heikompiin kohtiin entistä tiukemmin
Uraan liittyvät tavoitteet:
1. valmistun personal traineriksi huhtikuussa, kun koulumme
loppuseminaari näyttöineen pidetään palattuamme Etelä-Afrikasta
2. pystyn tekemään tästä ”PT-unelmasta” itselleni ns.
”leipätyön” vielä tämän vuoden aikana
Näiden tavoitteiden eteen tulen
siis tänä vuonna työskentelemään. Kirjoitan myös blogissa lisää, kuinka teen
töitä tavoitteideni eteen ja faktaa on tulossa pian esimerkiksi tuosta
peruskestävyydestä!
Yksi lemppariliikkeistä salilla -hauiskääntö saa kovaksi kaveriksi kaikki mahdolliset ojentajatreenit :) |
Vinkki 2: Tapa priorisoida omia tekemisiä - ABCDE-kaava
- listaa päivän asiat ja tekemiset
- karsi turhat aktiviteetit ja keskity olennaiseen
- mitä alempana listassa (ABCDE) asia on, sen myöhemmäksi sen voi jättää
- tämä siis vain yksi apukeino miettiessä, mihin päivän aikana keskittyä ;)
A= tärkeä asia, hoidettava. tekemättä jättämisestä tulee
sanktio, vaikuttaa heti johonkin negatiivisesti J
Esimerkiksi ruokailu, uni, työt, treenit –oma tai muiden
terveys ja hyvinvointi kärsii
B= ei kiireellinen
Voidaan tehdä seuraavanakin päivänä
C= pikkuasiat
Hoituu ”siinä sivussa”, mutta hoitamattomuus ei heti vaikuta
elämään
D=delegoi
Joku muu pystyy tämän tekemään –joskus se voi olla vaikkapa
pyykin pesu
E= eliminoi
Täysin turhaa, ilmankin voi elää. Vaikkapa television
katselu, ainakin useimmiten J
Mielestäni kaava on ihan jees, mutta voi riippuen
elämäntilanteesta/viikosta/päivästäkin vaihdella, mitkä tekemiset sijoittuvat
mihinkin laariin. ABCDE-kaava voi auttaa siis etenkin silloin, jos asioiden
priorisointi tuo haasteita J
Noniin, nyt määrittelemään niitä omia tavoitteita siellä
ruudun toisellakin puolella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti