Viime viikonloppu hurahti täysin opiskelujen parissa Esport Centerillä. Toinen
ja ennen reissua myös viimeinen koulutusviikonloppumme sisälsi tiukan
teoriapaketin anatomiaa, jota päästiin myös kokeilemaan käytännössä. Eka päivä
pänttäiltiin aamuysistä iltaseitsemään luuston ja lihaksiston perusteita,
toisena taas perehdyttiin hierontaan käytännössä. Lauantaina lisäksi mahtavana
yllätyksenä kotiin lähtiessä etelä-Suomeenkin oli tullut ihan kunnon talvi.
Ihmisen anatomia personal trainerin näkökulmasta
Personal trainerina on erittäin tärkeää tuntea ihmisen
anatomiaa vähintään sen verran, että tietää, mikä lihas kykenee suorittamaan
mitäkin liikettä (mikä lihas liikuttaa mitäkin niveltä), tuntea luusto, johon
lihakset pitkälti kiinnittyvät sekä osata havainnoida ihmiskehoa, löytää
näkyvät vaivat ja keinot niiden kuntouttamiseen. Esimerkiksi puolierot
hartioiden korkeudessa tms. voi johtua erilaisesta lihasvoimasta tai toispuoleisesta kireydestä. Pientä akuuttia apua kireyteen voi antaa avaavalla hieronnalla, ja treeni
saadaan saman tien kulkemaan paremmin. Anatomiaa meille opetti ”proffaksikin”
kutsuttu koulutettu hieroja Jarmo Väisänen. Proffa perehdytti meitä erittäin
hyvin, katsoi että saamme kaikki varmasti kokeilla kaikkea myös käytännössä
eikä jättänyt opetusta vain pintaraapaisuksi teoriaa. Eri asia on, mitä tuosta
viikonlopusta muistaa vielä kuukausien päästä, kertaus on tarpeen ja sitä on
kuulemma tiedossa Etelä-Afrikan puolellakin runsaasti.
Kurssimateriaalia |
Hieronnan merkitys ja tärkeys aktiiviliikkujalla
Sunnuntain hierontapäivänä tuli selväksi hieronnan tärkeys
etenkin silloin, kun treenataan hieman enemmän. Tavallinen sunnuntaitreenaaja
tai satunnainen liikkuja pärjää lihashuollon osalta varmasti pelkällä venyttelyllä, mutta tässäkin
toki on jokaisella omaa mielipiteensä. Hieronta kuitenkin muokkaa kroppaa eri
tavalla kuin pelkkä venyttely.
Tässä tärkeimmät hieronnan indikaatiot (Jarmo Väisänen):
- kivun lievittäminen
- verenkierron parantaminen
- turvotuksen poisto (imuneste, lymfahieronnalla)
- aineenvaihdunnan parantaminen
- lihasten rentouttaminen ja palautumisen nopeuttaminen
- lihaskireyksien ja kovettumien poistaminen
- arven muodostuksen vähentäminen (lihaksiin)
- liman poistaminen ja liman erityksen parantaminen keuhkoista
- suoliston peristaltiikan eli toiminnan parantaminen (esim. halvaantuneilla)
Hierontaopeista on sanottava, että itseltäni löytyi kyllä tarve soittaa hierojalle aika saman tien! Sen verran tiukassa kunnossa selkä kuulemma oli… No, ei se ihme ole, itse tykkään venytellä lähes ainoastaan jalkoja, jotka muuten olisivatkin treeneistä jumissa, mutta yläkroppa on jäänyt ikävästi paitsioon. Lisäksi puolentunnin duunihierojalla olen käynyt viime syksynä hierottamassa lähes ainoastaan jalkoja, ne kun tuntuvat sitä aina enemmän tarvitsevan. Ihminen ei välttämättä myöskään heti huomaa, että kroppa on menossa jumiin, se tulee ikään kuin ”hiipien”, eli kehonhuolto venyttelyllä on aina tarpeen, mutta tosiaan hierojallakin on hyvä välillä käydä jo sen rentouttavan vaikutuksen takia.
Taas jalkoja ja pakaraa venyttelemässä |
Hierontaa täytyy tiettyinä aikoina myös välttää, eli tässä
Väisäsen luettelemat kontraindikaatiot:
-flunssa (laittaa vain ”huonoa verta” kiertämään, usein pahentaa tilaa entisestään)
-pehmytkudosvammat (lihakset, jänteet, nivelet akuutissa vaiheessa àtreenistä kipeitä lihaksia kannattaa siis hieroa ainoastaan palauttamaan, ei niinkään pehmittäen/muokaten)
-ihoinfektiot (tulehtuneet finnit, ihoruusu, tulehtuneet talirauhaset yms. siis paikallisesti ko. alueen hierontaa on vältettävä)
-kasvaimet (syöpä)
-laskimosairaudet (suonikohjut, laskimotukokset)
-keskushermostoperäiset halvaukset
-ihotunnon heikkeneminen (esim. palovammat)
-huonontunut verenkierto raajoissa (ASO-tauti, särihaavat, kalkkeutuneet suonet àpoikkeuksena lymfahieronta, jossa vaikutetaan vain imunestekiertoon)
-tyrä
-suurentuneet imurauhaset
-verenvuototauti eli hemofilia (Suomessa harvinainen)
-flunssa (laittaa vain ”huonoa verta” kiertämään, usein pahentaa tilaa entisestään)
-pehmytkudosvammat (lihakset, jänteet, nivelet akuutissa vaiheessa àtreenistä kipeitä lihaksia kannattaa siis hieroa ainoastaan palauttamaan, ei niinkään pehmittäen/muokaten)
-ihoinfektiot (tulehtuneet finnit, ihoruusu, tulehtuneet talirauhaset yms. siis paikallisesti ko. alueen hierontaa on vältettävä)
-kasvaimet (syöpä)
-laskimosairaudet (suonikohjut, laskimotukokset)
-keskushermostoperäiset halvaukset
-ihotunnon heikkeneminen (esim. palovammat)
-huonontunut verenkierto raajoissa (ASO-tauti, särihaavat, kalkkeutuneet suonet àpoikkeuksena lymfahieronta, jossa vaikutetaan vain imunestekiertoon)
-tyrä
-suurentuneet imurauhaset
-verenvuototauti eli hemofilia (Suomessa harvinainen)
Paljon jäi siis kotiin luettavaa ja kerrattavaa, mutta
käytännössä nämä asiat vasta valkenevat parhaiten. Lisäksi viikonloppuna toinen
puolikas kurssilaisista, minä mukaan lukien suoritti myös maksimaalista
hapenottoa arvioivan ergotestin polkupyörällä. Tulossa siis tietopaketti ja
omat fiilikset siitä mahdollisesti vielä tämän päivän aikana J !!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti